Agility boksikoulutus  
 

 

koulutussuunnitelma / etusivu

28.1.2009

Ennen tätä ensimmäistä otosta Preston ei ole käytännössä nähnytkään boxia. Kouluttamisen aloitus osoittautui vaikeaksi, koska koira keskittyi seuraamaan ohjaajaa ja erityisesti taskua kohti liikkuvaa kättä.
Alussa koira tarjosi montaa eri toimintoa, josta oletti tulevan palkkaa, mutta heittämällä makupala kohti boksia Preston tajusi hyvin nopeasti mistä on kyse ja koira alkoi tarjoamaan liiketta boxia kohti.

Tarkoitus oli istua ja pysyä "näkymättömänä", mutta totesin makupalojen kaivelun olevan vaikeaa, joten seisoskelin vieressä ja näytin olemattomalta.

Huomasin, että sekundäärivahvisteen antaminen juuri oikealla kohdalla, juuri oikeasta suorituksesta, on vaikeaa ja kuten videolta näkyy, kouluttaja klikkaa vahingossa koiran istumisesta ja joskus myös ohjaajaa päin kohdistuvasta liikkeestä. Loppupuolella ohjaajakin pääsee ehkä hieman paremmin rytmiin kiinni ja koirakin alkaa keskittyä enemmän itse tekemiseen kuin makupalan kerjäämiseen.

Kriteerinä on, että palkkaan lopuksi vain neljällä jalalla boksissa olemisesta, mutta välillä kouluttajan ote lipsuu. Samoin klikkaamisen tarkkuudessa voisi hieman skarpata: klikkaus tuli monesti ehkä hieman liian aikaisin, tässä on vaarana se, että vahvistetaan esim. koiran astuminen reunan päälle, mitä onneksi ei tapahtunut.

Vaihtamalla ohjaajan paikkaa pyrin estämään koiran "yleistämisen" (generalizing).

Oletin, ett ä joudun nostamaan boksin reunoja, jotta loikkaava liike saataisiin aikaan. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, joten aloin harjoitella liikkeen kanssa, mikä näkyy toisella videolla. Sainkin mielestäni liikkeen hyvin esille ja palkkauskin oli melkolailla kohdallaan. Seuraavasa sessiossa olisi tarkoitus lisätä käskysana.

Pyrin järjestämään toistaiseksi häiriöttömän ympäristön, mutta vaikeaa se on, kun juniori pyrkii läpi kissanluukusta -tämäkin kun haluaisi osille kivasta jutusta. Eipä noista taustalla kuuluvista häiriöistä haittaakaan ollut.

Preston olisi halunnut tehdä sarjoja enemmänkin, mutta oli hyvä lopettaa tämä koulutussessio yhdeksän minuutin suoritukseen, niin jää koiralle hieman "nälkä" -nälkähän sillä oli, koska tarjolla oli herkkuja ja viimeksi aamulla oli syöty.

29.1.2009

Tänään tehtiin lisää juoksuharjoitusta lisäämällä käskysana. Videolta saa hieman väärän kuvan sekunäärivahvisteen ajoituksesta: ei se klikkaus oikeasti tullut niin myöhään kuin mitä viedeolla kuuluu, ääni ja kuva eivät ole aivan synkassa.

Valitsin käskysanaksi "koske", joka on sama kuin puomilla. Aiemmin olen käyttänyt a-esteellä käskysanaa "ota", mutta useiden käskysanojen käyttö samaan tarkoitukseen, eli kontaktipinnan koskettamiseen sekoittaa hektisessä ratasuorituksessa ohjaajaa. Lisäksi "koske" sanassa on sointuva "s", johon koira reagoi tehokkaasti.

Liitin mukaan myös paikallaan istumisen ja liikkeelle lähdön vapautuskäskyllä sekä oikein suoritetun loikan vahvisteeksi kehun.

Primäärivahvisteen (makupala) tarjoaminen kupista toimi, sillä koiran ei tarvinnut keskittyä etsimään namia hangesta ja lisäksi koiran fokus keskittyy suoraan eteenpäin (kuten radalla), sen sijaan, että se kohdistuisi ohjaajan kädestä lähtevään makupalaan. On hyvin tärkeää, että koiran draivi suuntautuu eteenpäin, koska kisaradalla on "magneetteja" (esim. ohjaaja), jotka houkuttavat koiran pois linjastaan.

Vaihtamalla ohjaajan paikkaa boksiin nähden pyritään vähentämään yleistämistä.

Tässä vaiheessa harjoitusta on hyvä ottaa käyttöön ärsykekontrolli ja teettää koiralla kaikki suoritusvaiheet vain käskyn alaisena. Ainoa, missä hieman epäloogisesti käskyä ei anneta, on siis boksista poistuminen. Englanninkielinen termi tuolle spontaanille poistumiselle kehästä on "self release".

 

30.1.2009

Tänään koiran liikkeeseen liitettiin ohjaajan liike. Ohjaaja pyrki kovasti skarppaamaan klikkaamisen tarkkuudessa ja onnistuikin siinä oikein hyvin, vaikka video ei olekaan samaa mieltä.

Kokeilin boxia myös kahdella nuoremmalla sheltillä, Wallacella ja Shaunilla ja hyvinhän ne oppivat. Wallace ei meinannut tajuta ilmassa lentelevien makupalojen laskeutumispaikkaa, mutta opittuaan loikkaamaan boksiin, syttyi lamppu tämänkin luontokappaleen päässä. Shaun on ihan hulluna leluihin, joten sillä voisi kokeilla toista taktiikkaa palkkaamisessa.

31.1.2009

Lisäsin harjoitukseen hyppymatriisin (jump grid), jonka tarkoitus on simuloida koiran kolmea loikkaa a-esteen yli. Kahden hypyn välinen etäisyys on 1.70 metriä, mikä on myös toisen esteen ja boxin välinen etäisyys.

Preston hakee hyvin boxin, jokseenkin 100% varmuudella, mutta olisin toivonut hieman selkeämpää loikkaamista boksiin. Tämä siksi, että kosketus neliön sisälle olisi oltava ehdottoman selkeä. Seuraavassa harjoituksessa pitää siis nostaa boxin tulosuunnan reunaa ylöspäin.

1.2.2009

Lisäsin boxin etureunaan hieman korkeutta, jotta saisin koiran liikkeeseen hieman pomppua. Hyvin toimi.

Treenasin myös kahden muun kanssa hieman edistyneempää treeniä: Wallace oli kuin vanha tekijä ja meni matriisin läpi ihna kympillä, mutta Shaun tahtoi kolistella boxin reunoja. Ei ole ilmeisesti vielä sisäistänyt juttua täysin, joten pitää palata alkeisiin.

5.2.2009

Tänään päästiin hallille treenaamaan matalalla esteellä. Harjoitus aloitettiin kevyellä tutustumisella systeemeihin. Sitten pidettiin hieman taukoa ja annettiin muidenkin treenata. Lopuksi siirryttiin ns. läpijuoksuun. Vielä pitää treenata fokusointi l. koiran suuntaa eteenpäin.
Tässä vaiheessa naksutin on jätetty pois ja siirrytty sanalliseen vahvisteeseen.

Wallace on harjoitellut boksia paljon vähemmän kuin Preston. Näyttää kuitenkin siltä, että Wallace vedättää Prestonia boxilla ihan kuusi nolla - lahjattomat harjoittelee.

8.6.2012

Menetelmän raportointi on jäänyt hieman retuperälle, mutta todettakoon, että menetelmä on nyt opetettu neljälle shetlanninlammaskoirallemme; Prestonille, Wallacelle, Shaunille ja Timmylle.

Olemme kisanneet kymmeniä, jopa satoja startteja voin sanoa, että alle viisi kertaa on tuomarin käsi noussut kontaktivirheen merkiksi. Kunkin koiran A-esteen suoritus on täysin spontaani, ts. ne suorittavat esteen jokseenkin täysin itsenäisesti, mikä antaa erittäin paljon pelivaraa ohjaajalle.

Kaikkein parhaiten mentelmän on oppinut Preston, jolla on puhtain kontakti, mutta kaikkein nopein on Shaun, joka sähköisellä ajanotolla mitatuna suorittaa A-esteen sekunnissa.

Kannattaa olla tarkkana koiran suorituksen kanssa ja valvoa, ettei kontakti "nouse ylöspäin" ts. koiralla on tapana nostaa kontaktia niin, että se poistuu esteeltä yhä korkeammalta. On tietysti parempi, että koira viettää esteellä mahdollisimman vähän aikaa, mutta tässä on riskinä kontaktivirheen mahdollisuus.

Sellaisissa tapauksissa kannattaa palata monta askelta taaksepäin ja treenata maassa pelkkää boksia vaiheen yksi mukaisesti ja sen jälkeen nostaa boksi a-esteelle ja tehdä toistoja riittävästi. On suositeltavaa tehdä onnistuneita toistoja päivittäin siten, että koira pääsee prosessoimaan oppimansa tauon aikana.
Tämän treenaamisen aikana ei ole suositeltavaa tehdä kiivasta ratatreeniä saatikka kisata, jolloin koiran stressitaso nousee ja virhealttius kasvaa. Tällä voidaan pilata hyvinkin onnitunut treenisessio, minkä korjaaminen vaatii taas hyvin pitkän treenaamisen.


Boksia voi treenata myös ylösmenokontaktin opettamiseen. Tämä tapahtuu käytännössä siinä vaiheessa, kun treenataan matalalla a-esteellä ja suoritus alasmenokontaktilla on varma. Tällöin voidaan boksi siirtää ylösmenolle ja treenata onnistuneita kontakteja. Kannattaa muistaa pitää koiran fokus koko ajan edessäpäin.

koulutussuunnitelma / etusivu

 
 

 

27.1.2009 © Jari Lukkarinen